sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Osa 2.1. : Kuninkaallista jälkikasvua

Heipparallaa!

Offia: Hohhoijaa, ette arvaakkaan kuinka kovin ärsyttää. Elikkä tämän osion kuvia käydessäni läpi onnistuin poistamaan/kadottamaan/mystisesti tuhoamaan Eoforhildin prinssien vauva-taapero kuvat ja syntymäpäiväjuhlakuvat..ja samalla meni muutama muukin hyvä kuva kuninkaasta ja kuningattaresta En käsitä miten se onnistui. Eli ihan tavallisesti otin kuvat ja leikkaa-liimaa tekniikalla siirsin kuvia ja PAM ne katosivat. Koitin kumota kaikki siirrot viimeisimpään asti, mutta nämä kuvat eivät palautuneet. Eivätkä ole roskakorissa. Eivätkä leikkepöydällä. Niitä ei enää ole. Järjestelmän palautus päivää aiempaan ei auttanut, koska se ei vaikuta asiakirjoihin. En tajua..jos löysin ne kuvat niin ne on jostain syystä muuttunu internetlinkeiksi ja kun niitä koittaa avata niin niitä ei löydy? Tää on suuri mysteeri. Ja tarkoittaa sitä, että prinssi pomppaa yhtäkkiä taaperoksi.. taaperosta lapseksi mulla on sentään synttärikuvat. Mitä tästä opimme? Älä koskaan leikkaa, vaan kopioi.

Muutenkin tän osan tekeminen oli yhtä tuskaa, koska kaikki kuvat on ihan sekasin (oma vikani kylläkin). Kaikki ei myöskään etene niinkuin se pelissä eteni, mutta tämä ei nyt sinänsä onneksi huippu tärkeä osanen ole.

Nyt on tulee sitten periaatteessa samalla 2. ja 3. kierros koska nyt seuraavan kierroksen aikana yksi osa = 2 sim viikkoa. Tämä siksi, koska haluan, että tarina etenee. Tämän 2. kierroksen jälkeen rytmi muuttuu todennäköisesti takasin 1 osa = 1 sim viiko. Jotenkin kyllä pelottaa tää 2 viikon kierros koska osat on hyvin erilaisia. Toivottavasti joihinkin ei tule sitten liikaa tapahtumia ja käänteitä. Noh katsotaan miten tää lähtee rullailemaan. Tää on tosiaan mun ensimmäinen simstarina ikinä, joten en tiedä miten käy kun lähtee tällätteen säätää. :D

Yksi osa = 1 viikko. Ei siitä ois mitään tullut että 2 viikosta kirjotan. Osan koko ois ollu yli 100 kuvaa ja eikä sellaista jaksa ketään lukea..Eli näillä mennään.

Mulla on siis tapana joka kierroksen alussa heittää noppaa, katso tuo "RKC" osio, siellä on lisää infoa. Eli 1. kierroksen jälkeen noppa heitti luvun 4 (boooooring) eli mikä tarkoitti sitä, että kaikki perheet saavat yhden ilmaisen taitoesineen(maalausteline, shakkipöytä etc..).

 Ja itse osaan:





Keskellä kylmää ja pimeää talvista yötä, kuninkaanlinnan käytävillä raikui huuto. Kuningatar huusi tuskissaan. Palvelijattaret koettivat tehdä kaikkensa kuningattaren kivun lievittämiseksi, mutta mikään ei helpottanut. Nyt olisi tosi kyseessä, kuningattaren synnytys oli alkanut!


Synnytys kesti tunteja, mutta vihdoin aamun sarastaessa kuningatar synnytti maailmaan seuraavan sukupolven edustajan. 



Kuningattaren ylpeydeksi syntyi Eoforhildin kruunuprinssi. Tulevan kuningas saapui maailmaan!


Heti aamun langettua, kuningas kiiruhti lastenhuoneeseen katsomaan prinssiä. 


"Oooh, kuinka komea lapseni onkaan!", kuningas huokaisi ylpeänä. 


Tämä otti poikansa syliinsä ja julisti: "Eoforhilfin tulevan kuninkaan nimeksi täten julistan: Arthur Gerard Eoforhild!"




Kului muutama päivä ja nuori nainen saapui hevoskyydillä matka-arkkuineen kuninkaallisten pihalle. Kyseessä oli Mea Boyle, nuori, mutta arvostettu lastenhoitaja ja palvelijatar. Tällä oli aatelista verta, joten hän soveltui kuninkaallisten lasten hoitajaksi hyvin.


Mea astui sisälle linnaan. Palvelijatar oli häntä heti vastassa ja tämä totesi tiukasti: "Seuraa minua."


Palvelijatar johdatti Mean kuninkaalliseen saliin, jossa odottamassa oli kuningaspari. "Teidän ylhäisyytenne! Nimeni on Mea Boyle, tulin hakemaan lastenhoitajan virkaa", Mea sanoi, niiasi ja piti katseensa lattiassa. Kuningatar katsoi Meaa päästä varpaisiin ja totesi hiljaisella äänellä: "Istu, ole hyvä."


"Noniin, Mea. Miksi palkkaisimme sinut? Ymmärräthän että laspemme eivät ole tavallisia lapsia, he ovat kuninkaallisia", kuningatar sanoi ylpeällä äänellä. 


"Voi teidän korkeutenne, minä osaan kyllä hoitaa kuninkaallisia lapsia. Olen hoitanut ja kasvattanut naapuri valtakunnan Lorenthen kuninkaalliset kaksospojat viidenteen ikävuoteen asti. Lisäksi olen kaitsenut apulaishoitajana urani alussa muutaman aatelisperheen lapsia."


"Osaan kyllä hommani, saittehan minun ansioluetteloni? Siellä lukee myös suositukseni", Mea sanoi. Kuningatar katsoi tyttöä mietteliäänä. 


"Mitä sanot rakkaani? Onko hän etsimämme tyttö?" Kuningas ei ollut sanonut mitään koko keskustelun aikana, mutta oli silti tullut siihen tulokseen, että: "neiti Boyle, saatte paikan! Maksamme teille kultarahan kuukaudessa ja lisäksi saatte kaksi paitaa ja hameen vuodessa." "Teidän korkeutenne, ette tule pettymään!", Mea hihkaisi iloisesti. 



Mea aloitti heti työnsä. Arhur oli vasta pieni vauva, eikä hänen huolehtimiseensa mennyt paljoa aikaa päivässä. Tällöin Mea huolehti, että ruokaa oli kuningasparille koko ajan saatavilla. 


4 kertaa päivässä Mea ruokki prinssin. 


Lisäksi hän auttoi aamuisin ja iltaisin kuningatarta pukeutumaan.


Prinssi kasvoi pian taaperoksi ja Mean työt vaihtuivat kokonaan prinssistä huolehtimiseen.


Nyt oli myös aika esitellä prinssi ja tuleva kuningas kansalle. Kansa osoitti suosiotaan ja olivat ylpeitä kuningattaresta, joka soi heille heti ensimmäisenä lapsenaan tulevan hallitsijan.


Kuningas vietti paljon aikaansa aatelisten kanssa. Hovissa oli päivittäin paljon väkeä ja iloinen meno. Tuntui ettei pulasta ja harmeista ollut tietoakaan!



Myös kuningatar oli pian uudelleen raskaana. 


Myös kuningattarella riitti hovissa seuraa. Juliana Tournerville vietti hovissa aikaansa joka päivä viihdyttääkseen kuningatarta. 



Myös Loreena de Bethencourt vieraili tietyn väliajoin. Tämä oli hyvin perhekeskeinen rouva ja vietti aikansa mieluiten perheensä seurassa. 


Myös aatelispojat kävivät onnittelemassa kuningasperhettä prinssistä ja kuningattaren uudesta raskaudesta. 


Kuukaudet vierivät. "Neiti Boyle olen viimeisilläni raskaana. Pidä huoli, että olet jatkuvasti kuulo etäisyyden päässä minusta", kuningatar komensi. "Tietysti korkeutenne. Pidän teistä huolta!", Mea rauhoitteli. 


Eikä mennyt montaa päivää kun kuningattaren synnytys käynnistyi. 


Mea säntäsi samantien paikalle niinkuin lupasikin.


"Ponnistakaa korkeutenne, ponnistakaa!", Mea huusi.


Ja jälleen kuningatar pyöräytti terveen lapsen maailmaan!


Eoforhild sai toisen prinssin, hänet nimettiin Alexis Franco Eoforhildiksi.



Kuningatar sysäsi pojan heti Mealle. "Pidä hänestä huoli, minä menen lepäämään!", kuningatar puuskahti. 


Kuningas oli paljon poissa. Tämän piti tehdä vierailuja ympäri valtakuntaa ja ne saattoivat venähtää päivien mittaisiksi. 


Kuningatar vietti aikaansa tanssien. Pian olisi paljon juhlia tiedossa ja hänen piti näyttää parhaalta!


Kruunuprinssin ja prinssin syntymäpäivät koittivat ja kaikki aateliset kutsuttiin mahtaviin juhliin.



Ensin juhlittiin kruunuprinssin syntymäpäiviä. 





Tuleva kuningas. Arthur oli luonteeltaan äkkipikainen, itsevarma ja hän todella tiesi asemansa.



Alexis kasvoi myös taaperoksi. 




Juhlat jatkuivat aamuun asti ja olut virtasi. 


Päivät kuluivat ja kuningatar huomasi jälleen liikehdintää mahassaan! "Odotanko minä taas lasta?", tämä huokaisi. Hän oli kovin toivonut kahden pojan olevan riittävästi lapsia heidän perheeseensä.


Kiitos kun jaksoit lukea!





7 kommenttia:

  1. Heips, eksyin tänne blogiisi ja lukaisin sitten näköjään kaikki osat tähän mennessä :D Mielenkiintoiselta tarinalta vaikuttaa! Varmaksi en osaa sanoa, mutta tuntui, että nyt toisella kierroksella otat varmaankin lisää "tarinamaisuutta" tähän :D Siis että kirjoittaisit juonta vähän elävämmin, niin sanotusti "näytät etkä selitä".
    Muutamia yhdyssanavirheitä bongailin matkan varrelta (älä ota ittees, oon ihan hirvee kielioppinatsi), mutta ne ei kamalasti haitanneet. Kuvatkin näyttää parantuneen toiselle kierrokselle :D
    Ladattuja pitää toki kysellä näin lopuksi (anteeksi, että pukkaan kaikki samaan, mutta tuntui luontevimmalta). Ensiksi siis kunigasparin kruunut, mistä ovat löytyneet? :o Samaten http://2.bp.blogspot.com/-TsDkJY0nMmM/Vf_7-whUekI/AAAAAAAABFc/Io931lE8LAE/s1600/snapshot_829a2eca_c29da448.jpg tässä kuvassa Tom Roun asu (tai siis tuossahan on varmaakin käytetty eri meshiä asulle) :D ja sitten vielä http://3.bp.blogspot.com/-FUQd4edtlLA/VesdQuYZSbI/AAAAAAAABC4/yC6tFo1znGk/s1600/snapshot_829a2eca_429d9c64.jpg tämän kuvan uuni/keittiötaso/kivi...juttu :D Mistähän mahtaisivat olla?
    Linkkailen tämän jo omiin tarinablogeihini (Legacy Storm & Luumun tarinoita), kai vastalinkitys käy? (:
    Hienolta vaikuttaa, jään seuraamaan mielenkiinnolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa ja kiitoksia kommentista! Ja joo kyllä, tarkoitukseni on tosiaan ottaa tarinamaisempi ote seuraavilla kierroksilla. Harmi vaan, että kaikille perheille en pysty draamaa ja vauhdikkaita tilanteita luomaan samalla kierroksella. Tai tottakai pystyisin, mutta menen itse sekaisin mitä tapahtuu, kenelle ja mitä seuraavaksi. :D Siksi jotkut osat (kuten tämä) voivat vaikuttaa tylsähköiltä.

      Kirjoitusvirheitä on valitettavasti jäänyt edelleen. Pahoittelut ja en ota itseeni :D Olisi kuitenkin lukijoiden kannalta parempi kun saisin kitkettyä ne pois. Koitan aina "oikolukea" teksit ennen julkaisua, mutta silti niitä jää. Ja ymmärrän sen, että ne pistävät silmään.

      Ja ladatuista kuninkaallisten kruunut: http://themedievalsmithysims2.blogspot.fi/2013/07/by-divine-right-coronation-crowns.html

      Takka/hella : http://themedievalsmithysims2.blogspot.fi/2014/07/kitchen-hearth-edited.html

      Tom Roun asua en äkkiseltään saa mieleeni mistä mahtaa olla, mutta selvittelen seuraavan kerran kun avaan peliä! :)

      Ja kiitos linkityksestä, linkitän myös sun tarinablogit! :)

      Poista
  2. Oikein hyvä osa, minullekin tuli sellainen fiilis, että tässä osassa teksti oli sujuvampaa ja tosiaan tarinamaisempaa kuin edellisissä, vaikkei sen suurempia tapahtumia olisikaan. Mikä on tietysti hyvä asia :) Ekat osat toki olivatkin enemmän esittelyjen kaltaisia.

    Oi, ihana nähdä jälkikasvua, kun piirteet alkavat jo tulla esiin. Prinssit ovat oikein suloisia, Arthurista kasvaa varmasti varsinainen hurmurikuningas. Ja kolmaskin lapsi ilmoitteli tulostaan, jospa se olisi pieni prinsessa tällä kertaa :> Odottelen jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Jeees hyvä jos parempaan päin menee, harmi jos aikasemmin teksti on ollut tönkköä! Koko ajan tässä kehitytään, kyseessä on ensimmäinen sims tarinani! Mutta mukavaa, että pidät!

    Jep, yksi syy miksi Simssiä tykkään pelata on juurikin tuo genetiikka/perimä. On mukava aina nähdä minkänäköisiä lapsia simit saa ja mitkä piirteet periytyy! :)

    VastaaPoista
  4. Olipa kiva, että tarina alkoi hiljaa käynnisymään enemmän:) Odotan mielenkiinnolla mitä tulee tapahtumaan, saako Mea kenties aikaan jotain.

    Pikkuisista prinsseistä kasvoi oikein söpöjä, he varmasti tulevat vielä murskaamaan sydämiä.

    Haluaisin kysellä myös ladatuista:
    http://4.bp.blogspot.com/-hpmE0NtUMMk/Vho9m6ta8lI/AAAAAAAABWA/pbrZauu6XzY/s1600/snapshot_029cc12f_e2b06e0d.jpg
    Mistähän tämä kuningattaren mekko?

    http://1.bp.blogspot.com/-dvg_-bKW75M/Vho_gNFzk7I/AAAAAAAABXE/Kpb08Q1hfP0/s1600/snapshot_029cc12f_62e8f250.jpg
    Entä nämä naisten mekot?

    http://3.bp.blogspot.com/-W0OvCATvza8/Vho85khxGMI/AAAAAAAABVY/-FPvBb_q4L0/s1600/snapshot_029cc12f_82b0778a.jpg
    Kuninkaan vieressä istuvien misten asut?

    http://4.bp.blogspot.com/-VCzun1sT6vU/VhoxedVIJZI/AAAAAAAABS8/0goHsECG8k8/s1600/snapshot_029cc12f_e2b04da0.jpg
    Ja sitten vielä tämä kehto
    Kiitän vielä etukäteen, jos jonkun ladatun paikan sattuisit muistamaan:)

    Jään odottelemaan jatkoa:)
    Ja ainiin, Rosewoodissa uutta osaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! :)

      Ladatuista kunigattaren mekot: http://themedievalsmithysims2.blogspot.fi/2012/09/tudors-4-tyler.html#more

      Mean mekko, löytyy kun skrollaa sivun alas "Blue Bodice" : http://www.all-about-style.com/themes_18thcen3.html

      Kuninkaan viressä istuvat miehet

      Dragomirin asu tuli ladatun simin mukana: http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=55&t=2017

      Walterin asu: http://www.medievalsims.com/forums/viewtopic.php?f=229&t=6033

      ja vielä Francisin asu, löytyy kun skrollaa sivun alas, "Henry": http://www.all-about-style.com/themes_tudor2.html

      Tota kehtoa en nyt vielä löytänyt, mutta olettaisin, että kyseessä on joko Vitasimsin tai Taroxin työ. Vitasims löytyy PMBD:sta. Ja Tarox graveyardista, http://sims2graveyard.com/index.php/downloads/category/1363-tarox4sims2

      Palaan vielä asiaan kun saan pelin taas toimimaan kunnolla, joku nyt kenkkuilee ostotilassa ja aiheuttaa pelin kaatumista.


      Poista
    2. Kehdon alkuperän sain selvitettyä ostotilassa, se on Vitasimsin tekemä!

      Poista