Osa 2.7. Rennes - häähumua

Helena Rennes katseli itseään peilistä. Tänään koitti se päivä, josta hän oli salaa haaveillut jo monta vuotta.

Helena sipaisi hiussortuvan kasvojensa edestä ja tunsi jännityksen kasvavan rinnassaan. Tänään hän menisi naimisiin miehen kanssa, jota hän rakasti enemmän kuin mitään tässä maailmassa. 

Helenan ajatukset keskeytyivät, kun sisään huoneeseen astui Helenan parasystävä, Lily Hachet. 

Lily käveli Helenan taakse lämpimä hymy kasvoillaan ja tervehti tätä: "Huomenta kultaseni, tänään on tärkeä päivä!" Helena tuijotti kalpeana itseään peilistä eikä saanut sanaa suustaan vastatakseen Lilylle. 

Lily käänsi Helenan itseään päin ja naurahti: "Nyt lopetat jännittämisen ja murehtimisen, sinä tulet olemaan niin kaunis näky, että kuningatarkin kalpenisi rinnallasi! Odota vaan, minä laitan tukkasi kauniiksi!"

"Voi Lily! Sinä se sitten osaat piristää meikäläistä! Minä vaan niin pelkään..en edes tiedä mitä! Ehkäpä juuri olen niin epävarma ulkonäöstäni, asemastani..ja kaikesta. En haluaisi näyttää miltään köyhältä ja sotkuiselta portolta. Tämä on elämäni tärkein päivä. Päivä, jota en koskaan uskonut kokevani", Helena sanoi hiljaa tuijottaen lattialautoja. Lily hymyili ystävälliesti punastelevalle Helenalle ja kaappasi tämän lämpimään halaukseen. 

"Kaikki menee hyvin kultaseni. Kun vähän ojennamme tuota tukkaasi ja puemme päällesi tuon kauniin vaalean, isoäitisi perintömekon, niin voit olla varma, että Leo ei saa katsettaan eikä ajatuksiaan irti sinusta ja se on tärkeintä!", Lily toppuutteli Helenaa.

"Toivotaan niin!", Helena sanoi ja hymyili vihdoin, tuntien jännityksen laantuvan Lilyn rauhoittavien sanojen vaikutuksesta . 

"Noniin löpinät sikseen, ruvetaans sitten laittautumaan!" Lily naurahti ja irrottautui halauksesta. 

"Toin mukanani kauniita luonnonkukkia, teemme niistä sinulle hääseppeleen", Lily kertoi. 

"Lisäksi löysin pätkän vaaleaa nauhaa, josta teemme sinulle kauniin rusetin", Lily jatkoi ja hymyily rohkaisevasti Helenalle, joka vastasi Lilyn hymyyn vielä leveämmällä hymyllä ja nyökyttäen päätään.

Helena istui kampauspöydän ääreen ja Lily seurasi naista. 

Puolisen tunita kului ja Lily oli valmis. "Kas näin, ei meillä siihen kauhean kauaa aikaa kulunutkaan!", Lily hymähti tyytyväisenä luomukseensa. 

"Voi Lily, kampaus on niin kaunis! En tiedä miten voisin ikinä kiittää sinua!", Helena sanoi pidätellen onnen kyyneleitään. 

"Noh noh, nyt loppu se poru ja vetistely! Kiittää voit minua niin, että puet mekon yllesi ja marssit naimisiin sen Leon kanssa!" Lily sanoi ja naurahti herkälle ystävälleen.

Helena teki työtä käskettyä ja puki isoäitinsä perintömekon päälleen Lilyn avustuksella. 

"Herranen aina! Sinä olet kyllä kaunis nuori nainen tyttöseni! Leo ei tule ikinä saamaan silmiään irti sinusta, sen voin vannoa!" Lily hihkaisi liikuttuneena. 

"Mmmitä, näytänkö minä todella kauniilta?", Helena sopersi punastuneena. 

"O-o-olenko minä tuolla peilissä?", Helena sopersi peilikuvalleen hämmästyneenä. 

"Voi Lily, sinä olet parhain! Päivästä tulee täydellinen! Hihihiii! Näytän aivan aatelisneidolta!", hysteerinen Helena hihitti ja halasi Lilyä. 

"Niin näytät kultaseni, niin näytät..", Lily sanoi takerellen ja liikutuksen kyyneliä pidätellen. 

"Mutta löpinät sikseen", Lily yskäisi. "Meidän täytyy mennä, Leo odottaa sinua jo", Lily jatkoi. "Minä tulen ihan kohta, mene sinä jo edeltä. Koitan rauhoittua hetken. Minua jännittää niin kovasti!", Helena sanoi. 

"Selvä se, mutta pidä kiirettä. Muista, että kirkolle on pieni kävelymatka. Odotan sinua pihassa.", Lily sanoi ja poistui huoneesta. 

Helensa huokaisi syvään ja sulki hetkeksi silmänsä. "Ei voi olla totta", tämä kuiskasi ja käveli ikkunan eteen.  

Päivä oli niin kaunis, linnut lauloivat ja kevät oli alkanut. "Mikään ei voi pilata tätä päivää", Helena ajatteli onneissaan ja tunsi kaiken jännityksen ja pelon kaikkoavan ruumistaan.

*****

Häät vietettiin pienessä metsäkirkossa, pienen kävelymatkan päässä Rennesien tilalta. Kirkko oli vanha ja laho, mutta siellä oli lämmin ja rauhallinen tunnelma. 

*******

Kirkkoon alkoi saapua väkeä. Kaikki talonpojat oltiin kutsuttu, mikä tarkoitti Hatchetien ja Roun pariskuntia. Munkki Fryston hoiti Leon ja Helenan vihkimisen. Leo oli asettunut jo vihkikaaren alle ja odotti morsiantaan hermostuneesti, mutta onneissaan. 

Pieni puheensorina kirkossa katkesi, kun Lily asteli sisään ja kuiskasi kuuluvasti Helenan olevan ulkopuolella ja valmiina astumaan avioon. 

Munkki Fryston istahti pienten urkujen ääreen ja aloitti soittamaan Eoforhildin häämarssia. 

Helena astui sisälle kirkkoon urkujen soidessa. Kaikki käännähtivät katsomaan tätä ja huokaisivat ihastuksesta. 

Helena ei huokailuja kuullut, sillä tämä keskittyi vain ja ainoastaan yhteen asiaan; Leoon, tulevaan aviomieheensä. 

Helena astui vihkikaaren alle Leoa vastapäätä ja mies tarttui tätä käsistä. 

Munkki siirtyi urkujen ääreltä vihkiparin eteen. Seremonia alkoi. 

"Olemme tulleet kaikki tänne tänään todistamaan tätä päivää, kun tämä nuoripari astelee avioon....", munkki aloitti puheensa.

Helena ja Leo eivät kuitenkaan kuulleet puoliakaan munkin saarnasta ja avioliiton merkityksestä, sillä pariskunta keskittyi vain ja ainoastaan tuijottamaan toisiaan rakastuneesti. 

Puolen tunnin jälkeen munkin saarna vihdoin keskeytyi ja oli vihkivalojen aika. Leo katsahti pikaisesti maahan keräten rohkeutta.

Leo siirsi katseensa Helenan ja aloitti: "Helena..mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan niitä tunteinta joita tunnen sinua kohtaan. Olet minulle tärkeintä nyt ja aina, kunnes kuolema meidät erottaa."

Helenan silmistä valuivat onnen kyyneleet. Tämä katsoi Leoa syvälle silmiin ja sanoi: "Leo rakkaani, minäkään en pysty sanoin kuvailemaan tätä tunnetta mitä tunnen, mutta sen sanon: sinun olen nyt ja aina, ikuisuuteen asti." Kirkossa oli syvä hiljaisuus ja pieni hämmennyskin, koskaan ei kukaan muistanut kuulleensa häissä tallaisia sanoja. Nimittäin harvoin Eoforhildissa rakkaudesta mentiin naimisiin.

Munkki Frystonkin tuntui hämmentyneen hetkikseksi, mutta sanoi pienen viiveen jälkeen: "O-o-on aika vaihtaa sormuksia, olkoon ne rakkautenne symbolit."

Leo otti Helenan käden käteensä ja pujotti sinne sormuksen. Sormuksen, joka siirtyi suvussa aina pojalta pojalle. 

Helena laittoi myös sormuksen Leon sormeen. Munkki julisti kuuluvalla äänella: "Täten julistan teidät aviopuolisoiksi, vaihtakaa suudelma tämän liiton merkiksi."

Paikalla olijat taputtivat innoissaan ja munkkikin hymyili pariskunnalle mielissään. 

Leo kaappasi Helenan syliinsä ja kantoi uunituoreen vaimonsa taputusten yltyessä ulos kirkosta. 

Helena oli onnensa kukkuloilla ja halasi tiukasti aviomiestään. 

********

Illan jo hämärtyessä, jatkettiin Rennesien tilalla hääjuhlia. Helena oli valmistanut koko joukolle ruokaa, tarjottavana oli niin maukasta keittoa kun paistettua fasaaniakin.

Vieraat istahtivat pöytään Helenan kutsusta. 

Leo halusi nostaa maljan rakkaalle vaimolleen ja heidän alkaneelle avioliitolleen. Tunnelma oli koko illallisen ajan mukava ja rauhaisa, kukaan ei humaltunut liikaa ja pöytäseurueella riitti juteltavaa. 

Illan ollessa jo pitkällä oli vieraiden aika lähteä kotiin. Leo hyvästeli hyvän ystävänsä Boriksen ja Boris toivotti Leolle ja Helenalle avionnea vuosiksi eteenpäin.

Myös Helena hyvästeli ystävänsä Lilyn. "Voi kultaseni, onnea vielä kerran!", Lily huikkasi ja poistui miehensä kanssa kotiin. 

Myös Tom ja Lillith Rou hyvästeltiin ja vihdoin..

..pariskunta sai olla hetken kahdestaan. Leo tarttui Helenaa käsistä ja katsoi tätä rakastavasti. 

Leo suuteli vaimoaan ja Helena vastasi suudelmaan. 

Tästä rohkaistuneena Helena johdatti miehensä heidän yhteiseen makuukammariinsa. 

Hetken nuoripari piteli toisiaan käsistä, ennen kun yöpöydällä olleet kynttilät sammuivat. 

********

Vaikka hääjuhlia oltiin juhlittu ei se vaikuttanut siihen tosiasiaan, että aamulla tilan työt odottivat jälleen tekijäänsä. Molemmat nousivat kukonlaulun aikaan aloittaakseen askareensa, palaten tavalliseen arkeen. 

Tavallista arkea se ehkä oli, mutta onnellista sellaista. Helenan noustessa ylös pukeutumaan tämä hymyily onnensa kukkuloilla. Tämä oli sitä mitä hän oli juurkin halunnut ja haaveillut monet vuodet. Vihdoin he olivat yhdessä, aina ja ikuisesti. Ehkäpä joskus perhekin. 

Leokin oli vähintään yhtä onnellinen kuin Helenakin, tämä oli saanut vaimokseen sen naisen. ketä rakastikin. 

*********

(ja jatketaan äärimmäisen surkeilla kuvilla, pahoittelut)

Päivät kuluivat ja eräänä aamupäivänä Helena huomasi yllätyksekseen vatsansa pyöristyneen. Taino yllätys ja yllätys, Helena kuitenkin tiesi, ettei hän ainakaan lihonnutkaan ollut. Hän oli raskaana!

¨'

Helena juoksi pihalle kertomaan Leolle uutiset! Vaikka kevät olikin saapunut Eoforhildiin, oli aamuisin satunnaisesti routa vielä maassa. "Leo, Leo! Meille tulee perheenlisäystä!" "M-mi-mitäh?", Leo sai mumistua ja nousi ylös. 

Helena halasi miestään ja sanoi: "Niin, meille tulee vayva!"

Vihdoin Leokin tuntui ymmärtäneen mitä Helena tarkoitti ja laittoi kätensä Helenan pyöristyneen vatsan päälle.

"Se..se on mahtavaa!", Leo sanoi vielä onnellisempana kuin aikaisemmin. 

************

Seuraavana aamuna Helena käveli Hatchetien tilalle tapaamaan Lilyä kertoakseen raskaudesta. 

"Oooo, ihanaa Helena, oi ihanuutta!", Lily huudahti ilman, että Helena edes ehti kertoa mitään. Naiset hihittelivät ja vertailivat toistensa raskausmahoja. 

Lilyn raskaus oli pidemmällä kuin Helenan ja vauvan potkut tuntuivat vatsan läpi vahvoina ja ponnekkaina. "Toivottavasti minunkin vauvani kasvaa yhtä vahvaksi!", Helena sanoi Lilylle iloisesti hymyillen.

*********

Päivät kuluivat samaa rataa kevään edetessä, peltotyöt veivät suuren osan päivästä. 

Maanviljelyn lisäksi Leo kävi tekemässä hanttihommia paikallisella puuverstaalla. Tuleva vauva veisi Helenan pois peltotöistä ja toimeentulo oli taattava. 

************

Helenan raskausmaha suureni ja suureni. 

Ja vihdoin koetti se päivä kun vauva päätti syntyä. Helenan supistuksen alkoivat ja paikalle kutsuttiin nunna Theresa auttamaan naista. 

Ja niin Helena synnytti maailmaan vauvan.

Tyttövauvan, joka sai nimekseen Kitty Rennes. 

Leo oli innoissaan uudesta tulokkaasta ja rakasti tytärtään heti ensi silmäyksestä. 

***********

Makuukammarissa heiluteltiin jälleen peittoa, vaikka tyttö olikin tervetullut oli tilalle saatava perijä.

Eikä mennyt kauaa, kun Helena aavisteli olevansa uudelleen raskaana. Aamupahoinvointi yltyi aamu aamulta vain pahemmaksi. 

Ja vahvistus Helenan raskaudelle saatiin, kun eräänä iltana peltotöissä Helena tunsi pienen, mutta napakan potkun vatsassaan.

"Voiko elämä paremmin sujua?", Helena tuumasi onneissaan tunnustellessaan liikehdintää vatsassaan. 

**************

Tässä oli Rennesien osuus, ihanaa imelää onnea, mutta..koska vaan voi kaikki muuttua >:)