Leo Rennes oli hiljainen, tarkan markan mies. Ujo hän ei ollut, sillä kyllä hän suunsa auki sai jos sanottavaa oli, muttei hän turhasta lörpöttelystä välittänyt. Tämä murahteli useimmiten vastauksia ja hänestä saikin karskin kuvan, vaikka sydän hänellä oli paikallaan.
Nimittäin hän oli antanut Helena Aubertin, parhaan ystävänsä siskon asua luonaan työntekoa vastaan. Helena oli aikaisemmin asunut veljensä luona, mutta veljen sairastuttua ja kuoltua, oli Leo majoittanut tämän. Muuten Helenaa olisi kutsunut köyhäintalo, sillä muuta sukua tällä ei ollut. Helena oli Leon tapaan hiljainen, mutta toisin kuin Leo, Helena oli sitä ujouttaan. Tämä oli salaa rakastunut Leoon ja pelkäsi sitä päivää, kun Leo löytäisi itselleen morsion.
Leo ja Helena asustivat Leon omistamassa vaatimattomassa mökissä. Leo oli sentään rakentanut kovalla työllä ja vaivalla mökkiin sisälle käymälän ja muutenkin Leo piti rakennuksesta hyvää huolta, eikä päästänyt sitä rapistumaan.
Niinkuin kaikki Eoforhildin talonpojat, niin myös hekin viljelivät maataan ja syksyn viimeisiä vihanneksia istutettiin ennen talven tuloa.
Pihalla kasvoi myös luumupuu, josta Helena keräsi luumut ja teki niistä soppaa ja maittavaa hilloa.
Lillith Rou päätti piipahtaa tervehtimässä Helenaa. Helenan veljen kuolemasta ei ollut kovin kauaa aikaa, joten nainen halusi varmistaa, että Helenalla oli kaikki hyvin.
Myös Dmitrei ja Elena Tulles päättivät pistäytyä käymään neuvotellakseen kasvisten ja vihannesten ostohinnasta. He olivat erityisen innokkaita ostamaan Leon huolella kasvattamia tomaatteja, niitä nimittäin kehuttiin Eoforhildin maukkaimmiksi.
Leo katseli kaihoisasti Helenaa kun tämä rupatteli pienellä ja hennolla äänellään Lillithin kanssa. Nainen oli Leon mielestä kaikkea mitä hyvältä vaimolta saattoi odottaa; kovan työnteon lisäksi nainen oli ystävällinen ja huolehtiva. Leo ei vain tiennyt mitä Helena ajatteli hänestä. Hän pelkäsi, että parhaan ystävänsä siskona tämä ajattelisi hänet veljenään, ei muulla tavalla.
Helena valmisti vieraille maittavaa liemisoppaansa.
Leo oli päättänyt vetäytyä pihalle työntekoon ja Helenalle jäi vieraiden passaaminen.
Leo ja Helena nukkuivat samassa huoneessa, mutta eri puolilla. Talossa oli vain yksi iso huone käymälän lisäksi, joten vaihtoehtoa ei ollut vaikkakin erikoiselta muiden silmiin heidän elämäntilanteensa näytti.
Vuoden viimeinen tomaattisato teki tuloaan, lähestulkoon kaikki Leon aika päivässä meni pellolla rikkaruohoja noukkien.
Ainoastaan kerran päivässä miehellä oli aikaa tulla tupaan syömään Helenan valmistamaa lounasta. Lounas kului yleensä hiljaa istuen, molempien tuijottaessa vaivaantuneena kohti pöytää.
"Kuule Helena..olet todella ollut avuksi minulle täällä tilalla..haluan vain, että tiedät..en tiedä miten pärjäisin täällä ilman sinua.." Leo sanoi rauhallisella ja lempeällä äänellä. Helena oli niin hämmentynyt yhtäkkisestä tilanteesta, ettei saanut sanaakaan suustaan. Leo ei ikinä puhunut hänellä niin montaa lausetta putkeen..ja vielä ylistäviä sanoja!
Leo marssi myös itse hämillään ja hämmentyneenä pois tuvasta. Hän ei itsekkään oikein käsittänyt kuinka hän oli saanut rohkeutta sanoa Helenalle nuo äskeiset sanat. Ei sillä, etteikö hän niitä olisi tarkoittanut vaan se, että moiset ylistys sanat eivät olleet lainkaan hänen tapaistaan. Helena tuijotti ihmeissään Leon perään, hän oli samalla otettu ja aivan onneissaan Leon sanoista, mutta samalla häntä vaivasi mikä mieheen oli mennyt. Eikai tämä ollut löytänyt itselleen morsianta..ja nyt sitten koettaisi kertoa jotenkin mukavalla tavalla,että Helenan olisi pakattava laukkunsa ja häivyttävä uuden emännän tieltä?
Helena heräsi aina tuntia ennen Leoa valmistelemaan aamupalaa.
Muutamia päiviä kului ja Helenan paras ystävä Lily Hachet saapui mihensä kanssa tapaamaan Helenaa ja Leoa. Lilyn mies, Tim, oli myös Leon kanssa ystävyksiä, joten visiitti oli kaikille mieluinen. Lily tiesi Helenan tunteet Leoa kohtaan, mutta Helena ei uskaltanut kertoa miehen omituisia sanoja Lilylle. Tämä innostuisi liikaa ja vakuuttelisi Helenan uskomaan Leonkin rakastavan tätä..sitten Helena kuitenkin pettyisi ja sitä hän pelkäsi. Hän ei halunnut elätellä turhia toiveita.
Ystävykset söivät pientä välipalaa ja juttelivat viime aikaisista tapahtumista. Lily kertoi innoissaan raskaudestaan ja Helenan sydäntä pisti kateus. Hänkin tahtoisi perheen ja lapsia.
Illemmalla Hachetin pariskunnan lähdettyä, Helena ja Leo viettivät tavanomaista iltaansa Leon lueskellessa takerrellen yksinkertaista kirjasta ja Lilyn pilkkoessa huomista ruokaa varten vihanneksia. Yhtäkkiä Leo kuitenkin lähti ulos.
Helena seurasi hetken päästä miestä ulos ja huomasi tämän seisoskelevan luumupuun alla pellon vieressä. "Leo..olisitko halunnut vielä jotain iltapalaa..?" Lily kysyi arasti. Leo kääntyi hitaasti Lilyn puoleen.
"Ei..en minä halua..muuta kuin yhden asian..tule." Leo sanoi, ja ohjasi Helenan kanssaan pihan puiselle penkille istumaan.
"Minä..minä haluaisin Helena sinut minun kumppanikseni..en tiedä tunnetko samoin ja sen haluankin nyt selvittää.. en pysty elämään enää tässä tietämättömyydessä. Tulen hulluksi jos en saa tietää, tunnetko sinä samoin!" Leo parahti tuskaisellä äänellä ja katsoi Helenaa.
Helenan sydän pamppaili. Tätä hetkeä hän oli odottanut siitä asti kun oli Leoon tutustunut. Hän ei voinut uskoa, että tämä oli totta! "Minä..tunnen samoin sinua kohtaan.." Helena kuiskasi.
Leon tuskainen ilme vaihtui suureksi hymyksi ja tämä kaappasi Helenan kainaloonsa. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, molemmat vain hymyilivät onneissaan.
He halasivat toisiaan vielä pitkään, ennen kuin menivät tupaan unten maille. "Leo..olen niin onnellinen..onnellisempi kuin koskaan!" Helena kuiskasi Leon korvaan tämän rutistaessa tätä.
Päivät kuluivat jälleen. Eräänä päivänä Helenan ollessa kylällä asioilla, oli Lily tupsahtanut sattumalta kylään. Leo kaivoi ruokakaapista eilistä soppaa ja lounasti Lilyn kanssa. "Tuota minun on pakko kysyä sinulta jotain Lily.." Leo sanoi Lilylle.
Lily katsoi mietteliäänä Leoa, Helena oli kertonut tälle kaikein muutaman päivän takaisestä yöstä. "Minä olen päättänyt kosia Helenaa..mutta en tiedä miten minä sen oikein tekisin..en osaa tälläisia asioita.." Leo murahti ja laski katseensa nopeasti kohti pöytää.
"Nyt otat mies itseäsi niskasta kiinni ja vain kysyt! Helena on umpirakastunut sinuun, ja mitä kauemmin viivyttelet saa Helena vielä päähänsä, ettet olekaan tosissasi!" Lily huudahti ystävällisesti, mutta tiukasti.
Vielä samana iltana tontilla syttyi tulipalo. Leo oli jo nukkumassa, mutta onneksi Helena oli vielä hereillä ja matkalla pihalla olevalle kaivolle huomasi hän tulipalon.
Helena saikin tulipalon sammutettua alta aikayksikön.
Lakastessaan tuhkia tämä mietti kyyneleet silmissä, miksei Leo ollut vielä pyytänyt hänen kättään. Hän oli niin masentunut asiasta, ettei pystynyt enää oikein edes katsomaan Leoon päin ilman, että hän tunsi kyynelten kirvelevän silmissään.
"Ehkä..ehkä tämä on sitten muuttanut mielensä." Helena pohti.
Myös Leon epäonneksi talvi teki tuloaan liian nopeasti. Aamulla oli routa tekemässä tuhojaan.
Onneksi selvittiin säikähyksellä ja ilma lämpeni taas.
Tomaatit kypsyivät ja ne piti kiireesti kerätä, ennenkuin talvi oikeasti tulisi.
Seuraavana aamuna Helenan yllätyksesi Leo kaappasi tämän syleilyynsä sanomatta sanaakaan. Päästettyään Helenasta irti tämän polvistui maahan tämän eteen.
"Helena Aubert..tulisitko vaimokseni?" Leo kysyi. "Oi, tottakai minä tulen rakkaani!" Helena kiljaisi onneissaan.
Leo pujotti tämän sormeen sormuksen. Sormuksen, joka ei vetänyt vertoja ainoallekkaan aateliselle korulle, mutta oli merkitykseltään Helenalle tärkeintä maailmassa.
Helena hyppäsi Leon kaulaan itkien onnen kyyneleitä.
Leo oli sillä hetkellä Eoforhildin onnellisin mies.
Uutiset piti kertoa myös ystäville ja Hachetit kutsuttiin kylään. "Kyllä minä niin tämän tiesin, onne nyt vielä!" Tim sanoi ja halasi ystäväänsä.
"Nytkö hän sen teki?" Lily kysyi ennen kuin Helena ehti sanoa naiselle sanaakaan.
Lily päätteli Helenan onnellisesta hymystä arvauksensa osuneen oikeaan ja huudahti: "Aivan mahtavaa, onnea kultaseni!"
Niin naiset menivät sisälle tupaan lounaalle ja suunnittelemaan tulevia häitä.
Kiitos kun jaksoit lukea!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti